Vuodenvaihde lähestyy taas ja on aika tehdä uudenvuodenlupauksia, taas. Ja jälleen kerran teen lupauksen laihtumisesta. Ja jälleen kerran olen varma että TÄMÄ on se kerta, jolloin OIKEASTI pystyn laihtumaan!!!

Koko tämän vuoden olen aktiivisesti omistautunut laihduttamiselle ja uusien ruokailutapojen omaksumiselle. Tuntuu, että henkisesti olen edistynyt, mutta valitettavasti vaaka ei ole samaa mieltä. Olen lukenut aivan järjettömän määrän ruokaan liittyvää kirjallisuutta tämän vuoden aikana. Eniten olen viime aikoina yrittänyt hahmottaa syömisen henkistä puolta ja yrittänyt löytää menneisyydestäni syitä siihen, miksi ruoka on minulle ongelma. Menneisyyttähän ei pysty enää muuttamaan, mutta kenties löytäisin sieltä avaimen, jolla pääsisin käsiksi vanhoihin ja huonoihin tapoihin. Eniten minua on kiinnostanut, miten jotkut ihmiset pystyvät ajattelemaan ruuan vain ja ainoastaan kehon polttoaineena. Mistä nämä mielihalut ruokaa kohtaan ovat itselle syntyneet ja mitä yritän tällä riippuvaisuudellani ruokaan peittää? Oikeita ja lopullisia vastauksia minulla ei vielä ole, mutta uskoisin että olen jo oikeilla jäljillä. Meillä ei lapsuudessani ollut mitään säännöllisiä koko perheen ruokailuhetkiä, vaan jokainen söi sitä mukaa kun tuli koulusta tai töistä. Säännöllisten ruokailuaikojen puuttuminen on varmasti opettanut napostelukäytäntöön, joka valitettavasti on jatkunut aina näihin päiviin saakka.

Nykyään yritän aina ensin miettiä miksi syön. Onko minulla oikeasti nälkä? Mitä söin viimeksi? Kauanko viime ruokailusta on aikaa? Olenko stressaantunut, huolissani, surullinen, iloinen? Miksi olen jääkaapilla? Lisäksi yritän syödessäni tunnustella, miltä minusta tuntuu. Onko ruoka hyvää vai pahaa, miltä se maistuu ja tuntuu. Ja huomaanko, milloin olen kylläinen. Vaikeinta on silloin kun ruoka on ollut hyvää, mutta olen periaatteessa jo täynnä. Silti mieli kiljuu minulle, että voisin ottaa vielä lisää. On vaikeaa laittaa hanttiin omalle mielelleen, mutta siitäkin selviää. Täytyy vain keskittyä siihen, mitä tapahtuu, jos en otakkaan lisää ruokaa. Yleensä ei tapahdu mitään ja olen ihan tyytyväinen päätökseeni. Mutta joskus masennun ihan vaan sen takia kun en ottanutkaan lisää ruokaa vain sen takia kun se oli hyvää. Aivan kuin olisin menettänyt jotain oleellista.

Olen kyllä huomannut, että vuoden aikana ruokailutottumukseni ovat jo muuttuneet. Joskus kun olen sortunut hampurilaiseen pitkällisen mielihalujen taistelun jälkeen, olen yrittänyt taas miettiä miltä hampurilainen oikeasti maistuu ja miltä oloni tuntuu sen jälkeen. On ollut pakko myöntää, että mieli ei enää tee hampurilaista, kebabbia, pizzaa samalla tavoin kuin ennen. Hampurilainen ei maistu enää samalta. Ja olo ei ole hyvä sen syötyäni. Mutta silti töitä riittää. Sillä joskus mieli yrittää huijata minut hampurilaisostoksille väittämällä, että tällä kertaa makuelämys on aivan eri. Joudun jatkuvasti taistelemaan mielihalujani vastaan, vaikka tietäisin olevani oikeassa.

Mielen lisäksi yritän kuunnella paremmin kehoani ja sitä mitä se yrittää minulle kertoa. Sillä vaikka olen ollut hyvin skeptinen asian suhteen, kroppa osaa kyllä kertoa, mistä se pitää ja mitä se tarvitsee. Syötyäni terveellisesti ja oikean määrän keho on energinen ja tuntuu hyvältä. Jos taas olen mättänyt karkkia ja muuta epäterveellistä, kehoni kyllä muistuttaa minua siitä, että olen toiminut väärin. Sama pätee liikuntaan. Keho kertoo milloin liikunta on ollut mukavaa ja vetää yleensä mielenkin mukaan. Olen yrittänyt toimia liikunnan suhteen hieman suopeammin, jotta se ei olisi minulle pakkopullaa. Monesti olen mennyt salille vain tekemään puoli tuntia treeniä, mutta kun olen alkuun päässyt niin puolitoistatuntiakin on saattanut hurahtaa huomaamatta. Tai olen luvannut itselleni, että kunhan uin puoli tuntia niin saan lopettaa ja lähteä kotiin. Kertaakaan ei ole uiminen vielä puoleen tuntiin jäänyt. Vastaavasti jos olen huomannut, että nyt keho kaipaa ennemmin lepoa kuin liikuntaa, niin olen antanut itselleni luvan jäädä nukkumaan ilman huonoa omaatuntoa. Koska olen aina kärsinyt huonosta omastatunnosta, on tämä vaatinut hieman treeniä, mutta tuloksiakin on tullut. Toistoa toiston perään niin kyllä se siitä!

Nyt suunnittelen itselleni ruokaohjelman tammikuuksi, sekä pohdiskelen tammikuun haastetta. Tämän vuoden tammikuun haaste oli lihaton kuukausi ja se onnistui. Joten jotain uutta pitäisi kehitellä.