Koko blogin ajatus lähti siitä, että täytän syksyllä 30. Kauhukseni olen huomannut, että vuodet ne vaan vierivät, vaikka henkisesti olo tuntuu edelleen siltä juuri 18 vuotta täyttäneeltä lukiopimulta. Toki ajatusmaailma on hieman venynyt, kääntynyt ja muotoutunut näiden reilun 10 vuoden aikana niistä lukioajan ajatuksista, mutta perusajatelmat ovat edelleen samoissa kantimissa kuin silloinkin.

Olen innokkaasti seurannut jo vuosien ajan kaikkeen laihduttamiseen, elämäntapoihin ja ylipainoon liittyviä kirjoituksia ja tv-ohjelmia, sekä lukenut hirvittävän määrän aiheeseen liittyvää kirjallisuutta. Koko elämääni on hallinnut ikuinen taistelu ruokaa vastaan, sekä sisäisen sporttikuningattaren metsästys. Koska olen aina ollut omasta mielestäni lihava. Ja jos painoindeksiä katsotaan, niin ylipainoinen olen ollut viimeiset 10 vuotta. Mutta koska haluan puolustaa itseäni, niin väittäisin, että en näytä mahdottoman ylipainoiselta.   Mutta en ole koskaan ollut laihakaan, ja jos normaalipainossa olen ollut, niin aina siellä painotaulukon yläpäässä.

Laihdutusyrityksiä on ollut jos ei satoja niin ainakin kymmeniä. "Aloitan maanantaina..." "Aloitan huomenna..." "Aloitan loman jälkeen..." jne. jne. Syitä on todellakin aina löytynyt, ja valitettavasti niitä löytyy edelleen. Kaloritaulukot, laihdutusvalmisteet, Painonvartijat, puhdistuskuurit, kitudieetit kaikki ovat minulle tuttua kauraa. Ja välillä olen onnistunutkin pudottamaan muutaman kilon, mutta vain hetkellisesti. Ja kilot ovat yleensä tuoneet uudelle kierrokselleen mukanaan muutaman ystävänsäkkin. Ja seuraavalla laihdutuskerralla homma on ollut taas asteen vaikeampaa. 

Tämän vuoden alussa vihdoin sain kipinää alottaa taas kerran, jos ei nyt ihan laihdutuskuuria, niin jonkin asteista elämäntapamuutosta. Tammikuun olin ilman lihaa ja rajoitetuilla kaloreilla. Paino ei pudonnut. Helmikuussa menetin hermoni ja palkkasin Personal Trainerin tekemään minulle ruoka- ja liikuntasuunnitelman. Tulosta tuli, senttejä on lähtenyt, kiloja ei juurikaan. Matka jatkuu...