Tänäänkään en ole voinut syödä niinkuin pitäisi. Tai siis olisin voinut, jos olisin ollut fiksu ja tehnyt niinkuin olisi pitänyt. Mutta en tehnyt niin koska Geishojen kutsu oli tänäänkin vielä liian voimallinen. Lopulta en vaan voinut kuin ihmetellä, miksi ihminen tekee jotain tämmöistä itselleen. Koko päivä meni karkkien voimalla ja olo oli sen mukainen. Miksi ihminen haluaa kiduttaa itseään syömällä väärin vaikka siitä tulee todella huono olo. Tätä ajatusta olen nyt yrittänyt muhituttaa päässäni koko loppu illan: Karkeista tulee paha paha paha olo. Hyi hyi.

"Clench your fist and put a grin on your face
Just let go and you'll never be the same

Walk into the heart of danger
And don't let the darkness enchain you
Walk into the heart of danger
Face your fear"

Tämä ei voi jatkua. Kulutan koko elämäni painoni miettimiseen ja siitä tuskailuun. Miksi. Voisin tehdä asialle jotain muuta kuin valittaa ja vinkua. Miksi sitten en tee asialle jotain? Koska se on epämukavaa. Herkkujen syöminen ja epäterveellinen elämä on helppoa. Ja turvallista ja mukavaa. Miksi siis poistua epämukavuusalueeltaan?

"You are the roar of a lion
You are the raging storm
Passion and pain, lost love
Finding the will for victory

One with the heroes who dwell in your soul
You get stronger every time you fall"

Aamulla työmatkalla kuulin radiosta Battle Beastin kappaleen "Into the Heart of Danger". Sanat sopivat tähän läskimissiooni paremmin kuin hyvin! Tästä tulkoon siis teemabiisini!

"Walk into the heart of danger
And don't let the darkness enchain you
Walk into the heart of danger
Face your fear

it's not okay for others to decide,
Who you should be and how to live your life

Walk into the heart of danger
And don't let the darkness enchain you
Walk into the heart of danger
Face your fear"

Illalla katsoin sattumalta "Rakas, sinusta on tullut pullukka"-ohjelman. Hömppää tahi ei, en käsitä miten joku voi pudottaa seitsemässä viikossa yli 15 kiloa. Ja melkein kaikki ohjelmaan osallistujat ovat siihen pystyneet. Käsittämätöntä! Minäkin tahon! Edes pienen murto-osan tuosta päättäväisyydestä ja kunniasta. Näkemäni jakson naiselta lähti 40 cm vyötäröstä seitsemässä viikossa!!!

Tässäpä siis itselle haastetta. Kukaan ei minulle kyllä maksa sitä 10000 euroa kun laihdun, mutta joku uusi ihana vaate siitä olkoon palkintona.

Jouluun mennessä karistan siis painostani vähintään 10 kiloa! Aikaa 21 viikkoa. Eli n.0,5 kiloa viikossa, ei pitäisi edes olla mahdoton tehtävä. Mulla on siis aikaa pikkusen enemmän ko 7 viikkoa. :)

https://www.youtube.com/watch?v=38zmdwd5K3E

Hesarin jutun mukaan ylipainoisena pysyminen vaatii työtä ja omistautumista. Itse en kyllä pidä tätä ylipainoisena pysymistä mitenkään suurieleisenä hommana, ihan hyvin tämä näyttää onnistuvan ilman minkäänlaisia ponnisteluja... Vai mitä mieltä olette tämän päivän ruokailuista:

klo.8.00 Alpro Soya vaniljajogurtti 160g, Mysli 40 g, paahtoleipä x 2 (&becel), kananmuna klo.14.00 salaatti, broilerin suikale (marinoimaton, itse maustettu) 120 g, näkkäri + margariini, pähkinämix 20g    klo.15.00 kahvi maidolla ja 5 geishakonvehtia plus pari mariannea  klo.19.00 5 geishaa                                                                                                            klo.20.00 2 palaa kakkua, kahvi, suklaakeksi, muutama sipsi                                                klo.22.00 maissi, kupillinen piparminttuteetä, mysliä, jugurttia

Joo, tiedän. Ihan on syömiset persiillään. Hiphei ja hurraa. Ei tässä muu auta kuin laittaa leuka kohti rintaa ja jatkaa kohti uusia pettymyksiä!

Paino tänään 81.7 kg. Tavoitepainoon matkaa 16,7 kiloa.

Hesarin juttu:http://www.hs.fi/kuukausiliite/Ylipainoisena+pysyminen+on+kovaa+ty%C3%B6t%C3%A4/a1372730501852?ref=hs-top4-1

Onneksi maksa-arvot on nyt palanneet normaaliksi ja uudet kolesterolikokeet otetaan vasta ennen joulua. On siis hyvää aikaa vaikuttaa niihin vielä. Paino liikkuu vuoroin ylös ja alas, enemmän kuitenkin ylös. Vaikka se nyt ei ole uutta. En ole kyllä syömisiinkään jaksanut kiinnittää erikoista huomiota. On ollut suorastaan vähän semmonen hällä väliä olo.

Valitettavasti valokuvat paljastavat aina karun todellisuutensa vaikka muuten onnistuisi itsellensä uskottelemaan että tilanne ei ole niin paha. Pahinta on semmoiset kuvat, joissa itse kuvittelee näyttävänsä ihan hyvältä, mutta kuvan nähtyään mieli kyllä muuttuu. Yleensä nämä on semmoisia otoksia, joihin ei itse pysty vaikuttamaan, yleensä joku kaveri niitä lisäilee facebookkiin. Ja monesti niissä kuvissa muut näyttää uskomattoman hyvältä mutta itse olet sitten se ruma möhkäle kuvan reunassa. Lisäjärkytyksen aiheutti eräässä kuvassa näkyvä allini, joka ei meinannut edes mahtua kuvaan. IIIIK!!!

Olen aina ollut siinä uskossa että kaikesta muusta kroppani löllyvyydestä huolimatta käsivarteni ovat suht kiinteät vuosien raskaiden tallihommien ansiosta. Käsivarteni on kyllä aina olleet isot, ei siis mitkään sirot narukädet, mutta nyt on pakko myöntää että kuva todistaa käsivarsissani asustelevan melkoisen määrän löysää nahkaa. Hyvästi siis kaikki ihanat kesätopit! :(

Läskipaniikkiani lisää se, että kolmen viikon päästä olisi yhdet kesäjuhlat, joihin mennessä pitäisi kyllä hieman keventyä. Mitään radikaalia ei enää tässä vaiheessa tietenkään ehdi, mutta olisi kiva mahtua mekkoon suht kivuttomasti ja sen jälkeen vaikka nauttia niistä ihanista valokuvista, joita sieltä juhlista kuitenkin otetaan. Niin, sitä mekkoakaan minulla ei vielä ole, mutta onhan tässä vielä tosiaan muutama viikko aikaa.

Salille en todellakaan ole ehtinyt koko kesänä. Ilman selittelyjä voin tämän kertoa. En vaan yksinkertaisesti ehdi. Koiria olen kyllä lenkittänyt pohkeet kipeänä, mutta semmoista kunnon lihaskunto/hikiliikuntaa kyllä  kaipaisi. Yhtäkkiä sitten muistin tuon Jillian Michaels DVD:n jonka olen joskus vuosi sitten ostanut tuonne hyllyyn pölyttymään. Ajattelin sen nyt sitten valjastaa käyttööni niin saan persaukseni ylös penkistä vaikken salille pääsekkään. Huomenna aloitetaan. Täytyy huomenna yrittää ottaa myös itsestä tuommoset lähtötilannekuvat ja tarkemmat mitat.

Onhan tuo Jillian muutenkin aika kova typy. Eikä kroppakaan todellakaan ole hassumpi. :)

Olen koko viikonlopun pohtinut taas aivojen osuutta tässä laihdutusprojektissa. Jostain syystä tuntuu että aivot ja kroppa ei nyt oikein ole yhteydessä toisiinsa. Minä haluan haluan haluan laihtua ja elää terveellisesti, ja kroppa kiittää kun syön oikein ja terveellisesti ja liikun ja olen onnellinen. Mutta mikä on se maailman mahti joka silti saa minut syömään herkkuja ja toimimaan vastoin kropan signaaleja? En tiedä. Ja tunnen siitä hirveää syyllisyyttä ja itseinhoa, koska en pysty toimimaan oikein. Aivot sanoo yhtä ja kroppa tekee toista, ja siellä jossain välissä minä yritän pitää lankoja käsissäni vaikka ne on tuhannen solmussa ja sikin sokin.

Eilen saunan lämmössä itsekseni istuessani mietin miten ihanaa olisi kun voisi toimia niinkuin ne ihanat ja reippaat fitnessihmiset, jotka hengittävät ja elävät sitä elämäntapaansa joka sekunti. Itse en ole koskaan tuntenut mitään urheilulajia kohtaan niin palavaa intohimoa että olisin valmis elämään sen ehdoilla. Tykkään kyllä treenata, mutta silti en olisi valmis uhraamaan kaikkea sen puolesta. Tiedän että mitään ei ilmaiseksi saa ja tiedän miten paljon työtä he tekevät kroppansa eteen joka päivä. Itse en pysty siihen. Ja se saa minut surulliseksi.

Olen tällä hetkellä hieman eksyksissä tämän koko projektin suhteen. Vaikka niin haluaisin uskoa ja uskotella itselleni että onnistun ja pystyn tähän, niin silti takaraivossa huutaa ajatus siitä, että koko laihdutusprojekti on tuhoon tuomittu koska olen ikuinen läski enkä onnistu missään. Ja miksi juuri tällä kerralla muka onnistuisin kun en ole aikaisemminkaan laihtunut. Mietin että miten voin uskoa laihtumiseen kun kaikista niistä keinoista, opeista, ohjeista ja tekemisistä huolimatta en ole onnistunut koskaan. Ja jos kuulen vielä kerrankin "ohjeen": "Syö vähemmän, liiku enemmän", niin en vastaa seurauksista. Vihaan tuota lausetta ja kaikkea mitä siihen liittyy. Siihen kiteytyy kaikkien näiden vuosien turha työ, tuhannet tunnit jotka olen tälle kropalle uhrannut ja kaikki ne toiveet ja unelmat, jotka ei ole toteutuneet koskaan. Se tuntuu siltä, että lauseen sanoja hieroo nuo sanat minun naamaan ja nauraa paskaisesti päälle. Se on pahinta aliarviointia ja arvostelua mitä minulle voi sanoa. Se tuntuu sylkäisyltä päin naamaa. Ja se kuulostaa siltä että läski on myös tyhmä koska ei ymmärrä näin yksinkertaista asiaa.

Minä en pysty kontrolloimaan syömistäni, koska olen sokeririippuvainen. Ja ei tämä ei ole vain läskin selittelyä. On ihmisiä joilla ei ole mitään ongelmia syömistensä kanssa. Ja onnittelut heille siitä. Mutta on myös ihmisiä, jotka ovat riippuvaisia jostain huumaavasta aineesta, esim. alkoholista, huumeista, sokerista. Silloin ihminen on sairas ja tarvitsee hoitoa päästäkseen eroon riippuvuuden aiheuttaneesta aineesta. Tätä huumetta ei voi koskaan enää käyttää kun siitä on eroon päässyt. Siksi minun täytyy nyt alkaa taistelemaan sokerinhimoani vastaan. Heti tänään.

Käytän lisäravinteita aika reippaasti ja kuten kaikki tietää, niihin saa uppoamaan setelin jos toisenkin. Huolellisella suunnittelulla lisäravinteet kestää aina sen pari kolme kuukautta, joten niihin pitää sijoittaa muutaman kuukauden välein. Miksi sitten käytän lisäravinteita? Olen lueskellut paljon aiheesta, ja tullut siihen tulokseen, että ei niistä ainakaan haittaakaan ole. Ehkä se on myös omantunnon hoitamista, kun tulee semmoinen olo, että kroppani saa ainakin jotain ravinteita, jos ruokavalio on välillä hieman puutteellinen. Tällä hetkellä yritän myös eheyttää aineenvaihduntaani ja sitä tukemaan tarvin jatkuvaa vitamiinipommitusta. :) Ja onhan nuista muutenkin ollut hyötyä, ainakin D-vitamiiniä tarvitsen ympäri vuoden, koska auringosta ei näillä leveysasteilla ole paljoa apua. Lisäksi tietenkin omegat täytyy nautiskella pillereiden muodossa ja ongelmavatsani on saanut apua probiooteista. Välillä sitten lisäravinnelistasta löytyy aminohappoa, vihreää teetä, ruusunjuurta, c-vitamiinia, b-vitamiiniä jne.

Tämä rahattomuus tuo kyllä aikamoisia ongelmia oikein syömiseen. Viime viikkoina olen käyttänyt ateriankorvikkeita normaalin ruokavalion lisänä, siis korvannut pari ateriaa niillä, mutta nyt ne on loppu ja syömiset on nyt ihan persiillään. Ja kun syömisrytmi on sekasin, niin syön ihan mitä sattuu. Tai mitä kaapista nyt sattuu löytymään. Kaiken muun hyvän kruunaa se, että proteeiinijauhekkin on loppu. Eli se syö nyt sitten motivaatiota salitreeneistäkin, kun ei ole palautusprotskua. Eikä voi tehdä smoothietakaan kun ei ole raaka-aineita siihen. Blaaah! Tämän päivän ruokavalio on koostunut siis mm. kahvista, karusellikekseistä, popcornista, banaanista, rahkasta, näkkäristä ja ainoa kunnon ruoka oli bataattimuusi ja jauhelihakastike. Ja olen koko ajan roikkumassa jääkaapilla kun en syö oikeaa ruokaa oikeaan aikaan.

Köyhyyksissäni selailin tänään Citymarketin mainoslehtistä. Kaikki ruuat, mitä halvalla olis saanu oli epäterveellistä einesmössöä. Ei ole ihme että suomalaiset lihoo, kun terveellinen ruoka on kallista ja kaikki epäterveellinen sokerilla höystetty "ruoka" on halpaa. Harvoin muuten on mitään terveellistä tarjouksessa, ehkä jotain broileria tai jauhelihaa joo, mutta oikeasti terveellisiä elintarvikkeita ei myydä alehintaan. Muutenkin olen viime aikoina kiinnittänyt huomiota ruuan mainontaan ja tarjontaan. Yleensä mainostauolla tulee runsaasti ruokaa koskevia mainoksia. On jäätelöä, suklaata, vanukasta, leipää, eineksiä, limsaa, karkkia, sipsiä... Ihmisiä houkutellaan antautumaan herkkuhimoille ja nauttimaan syntisen ihanasta jäätelöstä, joka on melkein yhtä hyvää kuin seksi jonkun ihanan könsikkään kanssa. Koko perhe viedään hampurilaisravintolaan syömään, koska siellä nälkä lähtee "hauskalla tavalla". Olipa ongelmasi melkein mikä tahansa, aina löytyy helpotus kun heittäytyy herkkujen vietäväksi. Sillä eihän ole viikonloppua ilman hölläilyä sipsien ja sohvannurkan kanssa. Onko siis kumma jos paremmallakin selkärangalla varustettu ihminen höyrähtää ostamaan herkkuja, kun ympäristö jatkuvasti pommittaa toistaan ihanimmilla mainoksilla ja käskee syömään. Tämmöisellä syömishäiriöisellä sokerihiirellä se vasta työsarkaa onkin kun pitää kieltäytyä kaikesta. Ja kun on päättänyt elää terveellisesti, niin niitä muistutuksia herkkujen olemassaolosta tulee joka paikasta ja tuutin täydeltä. Kieltäydy siinä sitten pingviinituutista.

Tänään sitten vihdoin ja viimein, taas puolentoista kuukauden vetkuttelun jälkeen sain vietyä itseni salille. Yllättävän hyvin jaksoin, ja painojakin sai laittaa ihan reippaasti. Huomenna jalat on varmasti kuolleet, mutta täytyy taputtaa itseään selkään siitä hyvästä, että menin salille! Wuhuu!! Jos kehtaisin niin hurraisin itselleni suureen ääneen, mutta ehkä tuo toinen puoliskoni ei siitä olisi yhtä innoissaan.

Yritin hipsiä salille mahdollisimman myöhään että saisin siellä rauhassa pakertaa, mutta mitä vielä! Ilmeisesti nämä helteiset ilmat ovat ajaneet salille sankoin joukoin viime hetken rantakunnon metsästäjiä, koska sali oli ihan täynnä. Jostain syystä mielikuvissani siinsi myös ihanan viileä sisäilma, jota salin ilmastointi puhaltaisi kuin viehkeää kesätuulta konsanaan. Mutta taisi olla koko ilmastointi omaa mielikuvitukseni tuotetta, koska sisäilma oli tunkkaista ja jokainen pienikin liike sai hien pukkaamaan pintaan. Pyyhe oli kyllä enemmän ko tarpeeseen! Onneksi se raikas tuuli olikin salikäyntini aikana alkanut puhaltamaan ulkona, yöksi luvattiin ukkostakin, mutta toivottavasti se ei tänne tule. Olen pienestä asti pelännyt ukkosta. :(

Tällä viikolla pääsen taas käymään lääkärissä. Tällä kertaa pohditaan taas hormonivalmisteiden osallisuutta tähän koko kroppasoppaan. Tällä hetkellä kilpirauhaskokeet, verensokeri, hormonitasapaino, sydänfilmi ja moni moni muu testi on ollut ok. Parin viikon päästä otetaan taas lisää kokeita. Tuntuu kyllä siltä, että olenko oikeasti vaan läski joka on keksinyt hyvän selityksen laihtumattomuuteensa kun kaikki testit näyttävät hyvältä. Toisaalta, hyvähän se on että on terve, mutta toistaiseksi mikään ei ole vielä selittänyt tätä väsymystä, voimattomuutta ja vaikeuksia laihdutuksen kanssa. Jos selitys ei löydy fyysiseltä puolelta, niin kai se täytyy sitten uskoa että henkisellä puolella voi olla jotain... Mutta katsotaan nyt vielä.

Nyt petiin lukemaan Sokeripommi-kirjaa. Kertoo sokeririippuvuudesta ja sen hoidosta. Tähän mennessä olen aina nukahtanut parin sivun jälkeen, joten vielä en osaa sanoa onko kirja hyvä vai ei. Voisin jossain vaiheessa koota kaikki ravintoa käsittelevät kirjat, joita olen lukenut. Niitä ei olekkaan ihan vähän ja varmasti olen jo osan unohtanutkin. Ravintoasiat on kiinnostaneet minua aina ja omasta kirjahyllystäni löytyy varmaan parisenkymmentä asiaa käsittelevää opusta. Ei siis voi väittää, että tämä ylipaino johtuisi tietämättömyydestä. Heh!

Tosin tämä muutaman viikon kesälomakin on vaan mannaa taivaalta, koska viimeinen jopa 9 päivän kesäloma mulla on ollut kaksi vuotta sitten. Ja sitä edeltävää en edes muista. Varsinkin talvella meinasi iskeä ahdistus kun käsitti että edellisestä lomasta oli aikaa pitkästi päälle vuosi eikä seuraava lomakaan häämöttänyt edes vielä nurkan takana. Joku pari kuukautta vois kyllä mennä ihan reippaasti lomaillessa, varsinkin jos siihen vielä saisi mukavan tukun rahaa lisukkeeksi. Mutta tosiaan, kun ei rahaa ole mahdollista saada yhtään enempää, niin yritän silti ottaa kaiken ilon irti lomapäivistä.

Laihdutusasiaa olen taas pyöritellyt päässäni ja hiukan yrittänyt taas pitää ruokapäiväkirjaa paremmin siitä mitä suustani alas valahtaa päivän aikana. Yllättävän äkkiä ne päivän kalorit saa täyteen, ihan peruspöperölläkin. Herkkujen suhteen olen edelleen yrittänyt vetää siimoja tiukemmalle, en salli itselleni edes yhtä keksiä, vaikka se mahtuisi päivän kaloreihin. Olen myös huomannut, että herkut ei maistu enää sen arvoiselta, että niihin kannattaisi päivän kaloreita tuhlata. Monesti se mielikuva herkusta on parempi ja maistuvampi kuin totuus. Pakko myöntää, että olen viettänyt aikaa jäätelöaltaalla ihaillen kaikkia niitä iloisen värisiä uutuusjäätelöpakkauksia. Kerran annoin mielihalulleni periksi, mutta voi mikä pettymys se jäätelö olikaan! Ei se maistunut yhtään hyvältä, eikä siihen todellakaan olisi kannattanut tuhlata päivän kaloreita! Mutta minkäs teet, kun on paksukallo niin sitä päätä pitää hakata kerta toisensa jälkeen puuhun niin että tuntuu. Kumma että ihmismieli autuaasti unohtaa tämmöiset asiat ja kohta taas kuulen jäätelöaltaan kutsun. Enkä oikeastaan ole koskaan edes ollut mikään suuri jäätelön ystävä.

Nyt siis vielä siistin ja siistin ruokavaliotani. Varsinaisesta ruokaohjelmasta olen kuitenkin luopunut, koska tietyt ruoka-aineet ei vaan enää uppoa. Ja tuntuu siltä, että ruokaohjelma olisi varmasti jo toiminut jos olisi toimiakseen. Tai jos minun kroppa toimisi edes jotenkuten normaalisti. Heti jos tuntuu siltä, että kroppani alkaa vastaamaan huutooni oikein, niin palaan viralliseen ruokaohjelmaan. Tiedän että tämä nyt saattaa kuullostaa läskin selittelyltä, mutta kysymys on kuitenkin nyt elämäntavasta. Kukaan ei pysty olemaan tietyllä ruokavaliolla loppuelämäänsä, eikä tämä hieman vapaampi ohjelma nyt tarkoita sitä että saan tekosyyn syödä ihan mitä vaan milloin vaan. Enemmän keskityn nyt siihen, mikä terveellinen ruoka saa oloni hyväksi ja mitä ruokaa oikeasti haluttaa. Koska ruokavaliomuutosta on takana jo puoli vuotta, kehoni osaa kyllä jo kertoa mitä se haluaa. Ja ei, se ei halua  roskaruokaa ja sokeria, vaikka joku niin saattaisi luulla. Yllättävän useasti kroppa haluaa marjoja, kasviksia, pieniä annoksia hyvää ja laadukasta ruokaa, pähkinöitä ja ei turhia hiilareita. Kesän kynnyksellä olen rakastunut erilaisiin smoothiehin, joihin voin laittaa esim. marjoja, rahkaa, mehukeittoa, nokkosta, hunajaa ja ripauksen kanelia ja kardemummaa. Rahka yksinään tökkii muuten pahasti nykyään, mutta pirtelöön sekoitettuna se hulahtaa oikein hyvin.

Sitten on tietysti se piruiita, joka istuu olkapäällä ja huutelee jokaisen herkun kohdalla että "syö se, syö se!". Ruokakaupassa se jarruttaa minut kakkutarjouksen kohdalla, vie minut pitkin pullahyllyä ja kuiskii korvaani suloisen sokerisia sävelmiä, jotka kertovat ihanasta sokerieuforiasta ja hattaraunelmista. Lämpimällä ilmalla se johdattaa minut sipsihyllyn luo ja kertoo rapeasta ja suolaisesta perunalastusta, joka suorastaan sulaa suussa. Keksihyllyllä pirulainen tuo nenääni kahvin tuoksua ja vakuuttaa minulle, että kahvi ilman keksiä on turhuutta. Mielenlujuutta se vaatii kun pirulaisen kanssa kaupassa kurvailen, mutta useimmiten pääsen vammoitta kassalle ja kotiin. Vaikka on joskus käynyt niinkin, että luulen harhauttaneeni pirulaista, mutta sepäs pääseekin sanomaan viimeisen sanan siinä vaiheessa kun puran kauppakasseja kotona. Kaikkien niiden maitopurkkien, banaanien ja kissanruokapurkkien keskellä pilkottaa suklaapatukka. Eikä minulla ole mitään muistikuvia siitä, kuinka se on tarttunut kaupasta mukaan...

Ajatella etten ole aikaisemmin tullut ajatelleeksi pillerien mahdollista osallisuutta tähän koko sotkuun. Vaikka historiaakin minulla on nuista hormonaalisten ehkäisykeinojen epäsopivuudesta. Ns. normaaleja yhdistelmäpillereitä söin aikoinaan yhdeksän vuotta, kunnes aloin saamaan migreenikohtauksia ja ne piti jättää siihen. Muutaman vuoden olin omillani, kunnes päätin kokeilla ehkäisyrengasta, koska niiden piti olla matalahormonisia ja sivuoireettomia... HAH! kamalammassa kunnossa en ole koskaan ollut. Renkaiden kanssa tuli mm. 100% kestovitutus, turvotusta, väsymystä, haluttomuutta jne. jne. Pahinta oli kuitenkin se henkinen muutos joka nuista seurasi. En todellakaan tunnistanut itseäni, eikä tunnistanut puolisokaan. Melkein tuli ero koska olin oikeasti ihan käsittämättömän hankala ämmä. Jossain vaiheessa osasin yhdistää oireet renkaisiin ja nakkasin ne mäkeen. Nykyisiä minipillereitä olen syönyt nyt kohta pari vuotta, ja muuten olen tosiaan näihin ollut tyytyväinen... aina tähän päivään asti.

Saatuani tulkkausta nuihin omiin labratuloksiini aloin pohtia tosissani sitä vaihtoehtoa, että pillerit aiheuttaisivat näitä sivuoireita. Pieni tutkimus aiheesta osoitti, että monella samaa pillerimerkkiä popsivalla oireita oli tullut. Ja yllättävää oli se, kuinka samankaltaisia oireet ovat kilpirauhasongelmien kanssa. Pillerit olivat aiheuttaneet mm. painonnousua, turvotusta, ihon ja limakalvojen kuivumista, hiusten lähtöä, väsymystä, palelua ja erilaisia vatsaoireita. Ja juuri näistä oireista olen itsekkin kärsinyt.

Ystävän kanssa tänään juurikin sitten keskusteltiin aiheesta ja tultiin siihen lopputulokseen, että eihän se voi kovin normaalia toimintaa olla jos on koko ajan hormonipössyissä. Eihän keho voi toimia niinkuin sen pitäisi, jos sen toimintaa jatkuvasti häiritään pumppamalla ylimääräisiä hormoneja kroppaan. Samalla maksaparka joutuu tekemään entistä enemmän hommia, jotta saa pidettyä kropan myrkyttömänä ja toimintakykyisenä. Siinä sitten pohdittiin että on se hullua että meidän naisten pitää tehdä tämmöisiä asioita omalle vartalolleen. Toki pillerit voi helpottaa elämää kun ei tarvi pelätä raskautta tai kärsiä kuukautiskivuista, mutta onhan se iso muutos kehon normaaleille toiminnoille. Outoa on myös se, että tämmöisiä pommeja tuputetaan neuvoloissa ja terveyskeskuksissa ihan alan ammattilaisten toimesta. Yleensä sivuoireista ei puhuta mitään tai jos itse niistä mainitsee niin ne sivutetaan toteamalla, että tuskin semmoiset pillereistä johtuu. Erilaisista vaihtoehdoista on hankalaa saada tietoa, kaikki tiedonjyvät pitää kaivaa internetistä tai kavereita kuulustelemalla, koska neuvoloista sitä tietoa ei anneta. Luojan kiitos nykyään voi ystäviään ehkäisyasioillakin vaivata eikä tarvi tämmösiä asioita aina yksin pohtia.

Huomenna lääkärin pitäisi soittaa minulle jotta voisin pyytää vastauksia labratuloksiin ja kysellä häneltä ehdotuksia tilanteen ratkaisuun. Ja se ratkaisu ei todellakaan ole mikään ravintoneuvonta. Murrr. Tänään kuitenkin teen ensimmäisen itsenäisen ratkaisun asian ratkaisemiseksi ja lopetan ylimääräisien hormonien käytön. Söin nimittäin liuskan loppuun eilen ja tänään en aio enää aloittaa uutta. Ugh, nyt mennään energisempää elämää kohti! (Keinolla millä hyvänsä ja vaikka askel kerrallaan!)

Tämä läski sitten itki koko illan koska tuntuu siltä että kukaan ei usko minua kun kerron etten ole ok. Minulla on kaikki mahdolliset kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet, mutta silti tulokseni mahtuvat viitearvojen sisäpuolelle.

Olen etsinyt netistä lisää tietoa sekä kilpirauhasen vajaatoiminnasta että maksan toiminnan elvyttämisestä. Maksa-arvot oli nimittäin koholla, kuten kolesteroli, joten niihin täytynee nyt jatkossa kiinnittää entistä enemmän huomiota. Ensin täytyy vielä käydä siellä ehkäisyneuvolassa keskustelemassa siitä hormooneiden pois jättämisestä, sen jälkeen mietin mitä teen. Tämä taistelu ei jää tähän. Mutta ensin täytyy nukkua.

Kaikista eniten ehkä ärsyttää ihmisten asenne kun yritän kertoa että voin huonosti. Oireiden vähättely tyyliin "sulla on vaan työväsymystä, kyllä se siitä kun pääset lomalle!", tai "kaikki on talven jäljiltä väsyneitä, mutta kyllä se kevätaurinko piristää". Lisäksi minua on kehotettu vaan liikkumaan enemmän ja syömään vähemmän niin kyllä se paino kuulemma siitä alkaa tippumaan. Tai olemaan stressaamatta. Tai tekemään vähemmän töitä. Tai nauttimaan elämästä. Tai vähätellään ongelmiani toteamalla että kyllä joku keino löytyy painonpudotukseen. Kun sitten kerron että mitä kaikkea olen jo kokeillut niin pystyn lukemaan silmistä mitä mieltä kyseinen henkilö oikeasti ajattelee. "Et ole varmaan vaan yrittänyt tarpeeksi".

Toivon todella että saan huomenna edes jotain tuloksia labrakäynnistä. Joka toinen minuutti olen varma että kärsin kilpirauhasen vajaatoiminnasta, mutta sitten olen taas sitä mieltä että syy on minussa itsessäni ja siinä että olen vaan laiska paska, joka yrittää löytää omaan epäonnistumiseen syytä vaan jostain muualta. Minua todellakin hävettää ajatella, miten monta kertaa olen aloittanut painonhallinnan ja loppujen lopuksi karahtanut karikolle uudestaan ja uudestaan. Olen varma että Personal Trainerikin ajattelee että en vaan yritä tarpeeksi. Puhuin hänelle sairausepäilystäni, mutta hän ohitti sen toteamalla, että tuskin minulla sitä on. Toisaalta ymmärrän kyllä, että lihavat keksivät tekosyitä epäonnistumiseensa, ja varmasti olen sitä itsekkin tehnyt, mutta tuntuu vaan niin nololta kun joutuu kerta toisensa jälken tunnustamaan että paino ei ole tippunut grammaakaan, päin vastoin.

Parisuhdekkin tottakai kärsii siitä, että olen näin väsynyt. En tiedä kauanko mieheke jaksaa katsella tämmöistä laiskiaista vaan lähtee hakemaan aktiivisempaa seuraa. Seksielämääkään ei juuri ole, koska ensinnäkin nukkuisin mieluummin kuin harrastaisin seksiä, toisekseen itsetuntoni on tämän painon nousun vuoksi pohjamudissa enkä todellakaan nauti vartaloni esittelemisestä. Kolmanneksi, kärsin myös limakalvojen kuivuudesta, eli seksi ei ole nautinnollista vaan yleensä jopa kivuliasta. Ja ei, tähän ei auta liukkarit, voiteet, öljyt eikä apteekista saatavat itsehoitolääkkeetkään. Kokeiltu on. Haluaisin olla tälläkin saralla aktiivisempi ja itsevarmempi, mutta tyhjästä on paha nyhjästä...

Tänään meinasin joutua jo paniikkiin kun mietin että tulossa on taas jos jonkinmoista juhlaa ja kissanristiäistä. Ensimmäinen ajatus oli, että en varmana lähde mihinkään, koska en mahdu mihinkään vaatteeseen. Toinen ajatus oli että en jaksa osallistua juhliin koska olen mieluummin kotona nukkumassa. Sen jälkeen pengoin vaatekaappiani ja haaveilin kaikista niistä vaatteista joita voisin pitää jos olisin hoikempi. Ja sitten ymmärsin taas sen faktan, että edessä on taas yksi kesä, jolloin olen lihava. Edessä on taas niitä juhlia, joihin pukeutuminen tulee olemaan tuskaa. Ja siinä vaiheessa suljin vaatekaapin oven.